Viimeksi kirjoitellessa odoteltiin Äitienpäivää ja kesäkin tuossa hujahti ohi vauhdilla.
Silloin kotihoidon harjoittelu oli vielä menossa ja työt jatkuikin Lahden Kaupungin kotihoidossa heti suoraan harjoittelun jälkeen ja jatkuikin melkeimpä koulun alkuun saakka , joten muutaman päivän loma-päivillä mennään.
Harjoittelussa saikin jo tuntumaa kotihoidon työhön mutta vasta itsenäisesti kiertäen ja vastuun ottaen sai oikean kuvan työstä. Pidin todella työn ennalta arvaamattomuudesta, ikinä et tiennyt päivän töitä, asiakkaan ovea avatessa et tiennyt mitä oven takana odottaa, millä päällä asiakas on, missä kunnossa on yms.Toisaalta jälleenkerran totesin olevani työssä jossa ei pystynyt sanomaan mihin kellon aikaa töistä pääsee, jollei kentällä vuoro venynyt, niin kirjaukset ja minut yllättäneet paljon aikaa vievät" toimistotyöt" jäivät vuoron loppuun.
Suurin huolenaiheeni oli asiakkaan voinnin ollessa selkeästi huonompi kuin aiemmilla käynneillä,onko hän siinä kunnossa jossa pärjää vielä kotona yksin, soittaako ambulanssin, varsinkin kun ne ovat nihkeitä lähettämään apua tilanteissa joissa ei ole suoranaista hengenhätää, soittaako omaisille ja kertoo heille tilanteesta ja josko he voisivat tarkkailla tilannetta tms, tämä varsinkin iltavuorossa ja viikonloppuisin kun tiimin sairaanhoitaja ei ole töissä jolta neuvoja kysyä.
Monena yönä mietin asiakkaan vointi kotonaan, tähän ehkä tottuisi aikanaan ettei töitä kotiin toisi ajatuksissa.
Yleensä pienessä ajassa tapahtui huononemista mutta kerran eräs asiakas yllätti positiivisesti toimintakykynsä paranemisella. Oli kiire ilta ja jo oven takana manasin asiakasta mielessäni koska olin tottunut siihen että tämä kyseinen asiakas oli hyvin tarkka iltatoimissa, missä järjestyksessä mikäkin tehtiin ja kaikki oli hidasta, vaipan teipit kiinnitettiin ja auottiin tietyllä tavalla useampaan kertaan että oli tyytyväinen, päiväpeitto laskostettu juuri tietyllä tavalla jne..
Tällä kertaa olohuoneessa istui hymyileväinen mies, yövaatteissaan, iltatoimet tehtynä,iltapalat syötynä, sanoi tarvitsevansa vain iltalääkkeensä!! Oli vain vajaa viikko kulunut minun viimekäynnistä ja minä suu auki toljotin häntä kunnes ryöpsäytin ihastukseni asiakkaan nuorentuneesta olemuksesta ja omatoimisuudesta ja kehuin maastataivaaseen miehen olotilaa!
En olisi uskonut kuinka paljon edes yhden asiakkaan kunnon paraneminen antaisi hoitajalle hyvää oloa ja pirteyttä jaksaa töissä. Sillä kertaa olisin päässyt parilla minuutilla lääkkeen annon ajalla, mutta asiakas oli niin iloinen pirteä ja mitä vielä, että jäin jopa yliajaksi rupattelemaan hänen kanssaan, ihan huomaamatta. No, kiire oli jo valmiiksi, seuraava asiakas jäikin sitten hieman vähemmälle saadakseni aikataulun kiinni, mutta hyvällä mielellä juoksin illan loppuun.
Haavahoitoja töissä pääsi tekemään jos jonkinlaisia, ja ikävä kyllä haavahoito-opit tuli tarpeen kotioloissakin kun vanhin poika oli kotona vastassa ja nosti paidan helmaa, kylki verellä ja ihon riekaleita roskan seassa.
Poitsu oli ollut isänsä kanssa moottoripyöräilemässä. Kurvissa oli tullut auto vastaan jota poika oli väistänyt liian reunaan jossa oli ollut soraa, pyörää ei soralla saanut enään ohjattua tielle vaan se jatkoi matkaansa pienrareelle. Onneksi ei kaatunut heti vaan raahautui jotakin vasten kyljestään, pyörästä meni etumaski ja katteet, peili ja vilkku mutta poika säilyi onneksi suhteellisen vähällä! Ei huomannut kylkeään ennenkuin kotona. Ei suostunut lääkäriin lähtemään kun ei ollut mielestään satuttanut kylkeään sen pahemmin, naarmuja lukuunottamatta.
Viikkossa kylki parani ja eivät arvet taida sälliä pahemmin haitata..
Todella onni että pelkillä naarmuilla selvittiin! Pojan ajotyyli rauhoittui ja mamikin voi olla , ainakin yritän, rauhallisin mielin kevarin takavalojen poistuessa näkyvistä..
Suihkuttelun jälkeen
Kotona ei ollut kuin pari muumilaastaria, joten tuli lähtö apteekkiin päivittämään sidetarpeet!
Juu´u, opinnot tosiaan loppusuoralla, joulukuussa juhitaan valmistujaisia. Tai tuskin nyt juhlitaan mutta aion kuohuvan poksauttaa!!
Viime keskiviikkona saatiin opinnäytteen toiminnallinen osuus tehtyä, kävimme Hollolan Ylä-asteella pitämässä 9.luokkalaisille terveysmittauksia ja otimme mukaan rekvisiitaksi hoitonuken tippatelineineen,luurangon, aivot ja ihmistorson josta nuoret pääsivät tutustumaan ihmisen sisuskaluihin.
Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 40 nuorta joille luokaltamme yksi piti lähihoitajantyöstä kertovan info-tilaisuuden. infon jälkeen nuoret tulivat järjestämäämme mittaustilaisuuteen mittaamaan verensokereita, verenpainetta, happisaturaatiota, kuuntelivat stetoskoopilla sydänääniä, ja ennenkaikkea pistivät meidät tulevat hoitsut koville kyselemällä kaikkea mahdollista, esim miten sydän toimii? Mikä on alapaine? Miksi alapaine on alhainen? Verensokeri, mikä se on? Mitä sokeri tekee? Onko mun happilukemat hyvät, miksi se on tuollainen lukema... Paljon käydään asioita tunneilla läpi ja taitaa mennä tovi että kaiken oppimansa sisäistää kunnolla ja varsinkin osaa sen potilaalle selittää.
No, hyvää palautetta saimme. Ja suurimmalle osalle taisikin olla yllätys, että lähihoitajan työ voi olla muutakin kuin mummojen pyllyjen pesua :)
Me hoitsut, Miia ja Niina. Jonna puuttuu kuvasta.
Niin ja tietysti Turo :)
edes joku olisi ensivuonna Lähihoitajakoulutuksessa.
Turo tippatelineineen.
Taaempana pöydällä aivot, sydän,pääkallo,
ihmistorso jolla pääsi tutustumaan mm sisäelimiin.
Mittaaja odottelee potilaitaan saapuviksi![]()
Verensokerimittauspisteemme
Verenpainetta sai kokeilla itsenäisestikkin
ohjeet apuna.
Happisaturaatiomittari
Kerrankin minulla oli kyydissä herrasmiehet jotka
eivät pukahtaneetkaan ajon aikana
ei yhtäkään huomautusta tai ajo-ohjetta..
vieläkin hiljaisempaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti